6.5.2010

Incognito on nyt zeeland branding

Incognito on Zeeland-ryhmän yhtenäistäessä brändiään uusinut nimensä – olemme nyt zeeland branding. Työt jatkuvat ennallaan Bottalla Töölönkadulla, mutta sähköpostiosoitteemme ovat muuttuneet zeeland.fi -loppuisiksi. Huomioithan tämän osoiterekisterien päivittämisessä.

Lisätietoja asiasta voi kysyä keneltä tahansa zeeland brandingista tai tulla käymään Bottalla.

5.3.2010

Incognito muutti Bottan IV-kerrokseen

Incognito muutti perjantaina 5.3. kerrosta ylöspäin.

Uusi osoitteemme on nyt
Töölönkatu 3 A, 4. krs.
FI-00100 Helsinki

Puhelinnumeroissa ja sähköpostiosoitteissa ei ole muutoksia.

1.1.2010

Timo Muhonen Incogniton toimitusjohtajaksi

Incogniton toimitusjohtajana on tämän vuoden alusta lähtien toiminut Timo Muhonen. Timo on työskennellyt Incognitossa vuodesta 1999 lähtien, aluksi digipuolen vetäjänä ja sittemmin suunnittelujohtajana.

"Fokusoimme jatkossa toimintaamme entistä selkeämmin brändien ja designin suuntaan. Erityisenä tavoitteena on hyödyntää yhteistyötä konsernin muiden yksiköiden kanssa vielä entistäkin paremmin." sanoo Timo Muhonen lähiajan tavoitteista .

27.-28.10.2009

Incognito mukana markkinointiviestinnän viikolla

Incognito ja Zeeland Society ovat näkyvästi mukana Markkinointiviestinnän viikolla, missä trendi, brändi, media ja viestintä kohtaavat. Wanha satama, tiistai ja keskiviikko 27-28.10. klo. Tilaisuus on maksuton. Tervetuloa!

Ohjelma ja tarkemmat tiedot: http://www.markkinointiviestinnänviikko.fi/

24.8.2009

Muutos toimintaympäristössä

Konsuttiyritys Rederan tuoreen tutkimuksen mukaan Suomalaisten mielestä rahan ja hedonismin tie on kuljettu loppuun.

Tutkimuksen mukaan maailma koetaan epävarmaksi, jopa uhkaavaksi. Tämän vastapainona ihmiset haluavat pakoa olemassa olevasta ja toivovat muutosta elämäänsä. Pehmeistä arvoista tulee niitä, joilla kilpailu voitetaan. Inhimillisyys, kohtuullisuus ja joustavuus puhuttelevat enemmän kuin raha tai materia. Määrän maksimointi vaihtuu arvon maksimointiin ja itsetarkoituksellinen kasvu kyseenalaistetaan. Ihmiset kaipaavat elämältään inhimillisyyttä, syvällisyyttä ja kestävyyttä, ja ovat valmiita maksamaan siitä.

Kyseessä on ajattelutavan merkittävä muutos, joka heijastuu yritysten toimintaan ja markkinointiin.

Redera Oy: Uusi maailma on jo meissä! Tutkimus suomalaisten asenteista ja kuluttamisesta. (Pdf 1,2 Mt)

6.8.2009

Mainostoimisto Incogniton vuosikertomusosaamiselle kansainvälistä tunnustusta

Incogniton Ruukille tuottama vuosikertomus 2008 ylsi finaaliin ja sai kunniamaininnan International Business Awards kilpailun "parhaat vuosikertomukset" kategoriassa. Finalistit valittiin 1700 ehdotuksen joukosta, jotka oli lähettty 30 maasta.

27.5.2009

Mainostoimisto Incognito menestyi loistavasti Procomin "vakuuttava vuosikertomus"-päivillä

Viestinnän ammattilaisten ja vuosikertomusten tekijöiden suurin kotimainen katselmus, Procomin vuosikertomuspäivä, oli Incogniton juhlaa. Jury oli perehtynyt ja analysoinut 40 vuosikertomusta, jotka firmat olivat lähettäneet kisaan. Kolme vuosikertomusta palkittiin ja kaksi näistä oli Incogniton käsialaa. Palkituiksi tulivat Wärtsilä, Rautaruukki ja Aspo. Rautaruukki ja Aspo ovat Incogniton tämän vuotisia uusia asiakkaita. Onnea asiakkaille ja tekijätiimeille loistavasta menestyksestä.

8.5.2009

Mainostoimisto Incognito muutti

Torstaina 7.5.2009 mainostoimisto Incognito muutti samaan taloon konsernin emoyhtiön Zeeland Societyn kanssa.

Osoitteemme on Töölönkatu 3 A, 3. kerros, 00100 Helsinki.
Puhelin (09) 8866 6800
Fax (09) 8866 6710

Henkilökunnan tavoitaa kännyköistä, joiden numerot voi katsoa yhteystiedot-sivulta.

23.3.2009

16 kaunista kertomusta

Mainostoimisto Incognito on ahkeroinut jälleen peräti 16 toinen toistaan tyylikkäämpää vuosikertomusta. Mukana mm. Aspo, CapMan, Huhtamäki, Kesko, Kone, Lassila&Tikanoja, Motiva , Nokian Renkaat, Suomen Kulttuurirahasto, Teknologiateollisuus ja Valtiokonttori. Painotuoreita vuoskareita voi pistäytyä selailemaan Incogniton ilmoitustaulun äärelle.

Zeeland Branding Oy
Töölönkatu 3 A
FI-00100 HELSINKI
+358 9 8866 6700